Punainen tupa ja perunamaa

Olemme jo muutaman vuoden asustelleet punaisessa puutalossa. Ensimmäistä kertaa talon nähdessäni voisi kai sanoa, että se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Iso piha, omenapuut ja hurmaava punainen talo melkein maalla, mutta sopivan matkan päässä keskustasta. Mitä muuta sitä voisi toivoa. 

Pari pientä miinustakin tosin on olemassa. Pyörätie ei tule ihan perille meille isommalta tieltä poikkeavaan risteykseen asti ja liikennettä tuolla tiellä on kohtalaisen runsaasti vilkkaimpina aikoina. 60 kilometrin nopeusrajoitusta eivät noudata läheskään kaikki, vaan herkästi autoilijoilla tahtoo kaasujalka painaa talomme ohi ajaessaan ja tien reunaluiska on kapea. Ei siis kaikkein ihanteellisin koulutie. Vaikka pojallamme koulu alkaakin vasta vuoden päästä, niin kyllähän näitäkin asioita jo ohimennen tulee ajateltua. 

Toinen miinus on sitten pihan läpi menevä sähkölinja. Hassua, ettei sellaista asiaa huomannut silloin, kun olimme katsomassa taloa. Oli vain kiire lähteä tekemään tarjousta, sillä täällä "hyvät" talot menevät silmänräpäyksessä. Tämäkään ei ollut vielä välityksen sivuilla virallisesti myynnissä, mutta kävimme yhdessä talonäytössa ja kysyimme välittäjältä, että onko muita taloja tulossa myyntiin ja tämä sattumalta oli. Meillä kävi hyvä tuuri, kun muutamista talosta tarjouksen tehneistä arpa suosi juuri meitä. Kerrankin tuli oltua oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Eihän tämä talo varmastikaan ole kaikkein hienoin, mutta se ei ole kaikkein tärkeintä. Tärkeintä on se, että paikka tuntuu kodilta ja siinä on tietynlaista lämpöä. Iso pihahan on hyvä bonus. Lapsilla on tilaa leikkiä ja koirillekin tällainen iso lääni liikkumiseen on mukavampi. Luontokin on tullut lähemmäksi. Ilves asteli pihan poikki eräänä varhaisena kesäaamuna ja sitä näkyä en varmaan unohda koskaan. Saattaa olla, ettei välttämättä enää koskaan tule uutta tilaisuutta tuon kauniin kissaeläimen näkemiseen. Hirvi rymisteli kerran pihamme varaston takaa, kettu hiiviskeli pihamaalla ja oravat temmeltävät välillä puissa. Rastaat ovatkin sitten niitä vähemmän toivottuja vieraita ja niitä riittää kyllä liiankin kanssa.

Puutarhanhoitokin alkoi silloin, kun hankimme tämän talon. Rivitalon pihaa ei innostanut alkaa laittamaan, mutta tänne alkoi vähitellen ilmestyä kukkapenkkejä ja kasveja. Kukkapenkkien perustaminen onkin hyvää liikuntaa. Kasvimaatakin laajensimme ja ehkä jonakin päivänä onnistumme vielä saamaan kunnolla satoakin. Kasvihuonekin on ollut haaveissa jo pitemmän aikaa. 

Pihassa kasvien parissa touhutessani tunnen mieleni rauhoittuvan ja joskus harmittaa, kun aikoinaan jätin hortomiopinnot kesken jo viikon koulunkäynnin jälkeen, sillä puutarhanhoito olisi selvästikin ollut luotu minua varten. Silloin sitä vain oli nuori ja tyhmä. Siinä iässä ei kai oikein kunnolla vielä tiedä, mitä tulevaisuudessa haluaisi tehdä.

Kasvatan mielelläni kukkia myös siemenestä. Osa aina itää ja osa ei. Silti on hienoa katsoa, kun itse kasvatetut taimet lähtevät kasvuun ja kun ne alkavat kukkimaan ensimmäistä kertaa. Kerran siementen seasta löytyi myös sellainen kukka, jollaista minulla ei pitänyt olla ja joka on kaiketi tullut salamatkustajana muiden siementen seassa. Kyseisen kukan nimen selvittäminen vaati myös salapoliisin työtä ja aivan sattumalta törmäsin kasviin ulkomaisilla nettisivuilla. Kyseinen kukka oli collomia grandiflora.

Collomia grandiflora