perjantai 16. elokuuta 2013

Sudenkorennot lennossa

Puutarhassa lentelee sudenkorentoja ja niitä on mukava katsella. Lensipä komea sininen sudenkorento kesken lentonsa housuilleni hetkeksi levähtämään. Perhoset ovat myös sankoin joukoin liikkeellä ja ilahduttavat kauniilla väreillään.

Syksyn tuntua alkaa jo olemaan ilmassa, mutta onneksi kukkaloistoa riittää vielä jonkin aikaa. Tällä hetkellä punahatut, punalatva, syysleimut, kultapiisku, nauhukset, värimintut, iisot, rantakukka sekä syysvuokko ilahduttavat kukinnallaan. Hankkimani kauniit katkerot hurmaavat myös, erityisesti gentiana asclepiadea rosea. Konnanliljoista myös tricyrtis hirta ja tojen tarjoavat väriloistoa puutarhaan. Vielä odottelen, että posliinivuokko avaisi nuppunsa.

Jonkin verran suunnitelmia kasvien uudelleenjärjestämiseksi on myös jo tehty. Taimivaihdosta saamilleni upeille kukillekin on oma paikkansa näissä mietinnöissä.:)

Tricyrtis Tojen

Syysvuokko robutissima

Tricyrtis Hirta

Kermesmarja

lauantai 10. elokuuta 2013

Taimivaihdossa Liedossa

Eilen olin taimivaihdossa Liedossa. Oli hienoa tavata taas muita puutarhaihmisiä ja miten viihtyisä paikka olikaan. Keltainen viehättävä vanha puutalo, jonka vieressä oli lainehtiva viljapelto ja vanhat omenapuut loivat mukavasti varjoa puutarhaan. Siellä oli myös komeampaakin komeampi kanalaumaansa arvokkaasti paimentava kukko sekä suloisia pikku tipusia. Melkoisesti sain taas istutettavaa ja mukavia puutarha-aiheisia keskusteluitakin virisi. Onneksi sääkin suosi ja aurinko paistoi koko päivän.

Tänään taitaa olla tiedossa istutuspuuhia. Ensin pitää miettiä, että mihin uudet tulokkaat sijoittelen. Osa taitaa päätyä tilapäisesti penkkiin, jossa minulla on kasveja, jotka saavat oman paikkansa, kunhan penkkien kasvien uudelleensijoittelu on valmis. Tämä projekti jää siis ensi vuoteen.

Eilen yllätyin siitä, miten taimet ovat kasvaneet, joten ensi vuonna taitaa olla tiedossa jälleen kukkapenkin laajentamista. Vesisade on selvästi vierkistänyt pikkuisia.

Muutamia kuvia taimivaihdon paikasta:




 

torstai 8. elokuuta 2013

Kärhöjä saapui taloon

Ennen en ole ollut mikään kärhöjen ystävä, mutta tiistaina käydessäni Vakka-Taimessa niitä tarttui matkaan useampia eli clematis tubulosa, stans, ochroleuca, koreana, tangutica ja fujisama. Jos ensi keväänä, kun on tarkoitus järjestää penkkien kasvit uudestaan saisi myös pari-kolme puusta tehtyä pergolaa penkkien väliin. Niihin voisi sitten laittaa kärhöjä. 

Tiistaina myös ystäväni oli mukana Vakka-Taimessa. Jälleen kerran jäi paljon ihastuttavia kasveja hankkimatta, emmekä tälläkään kertaa ehtineet kiertelemään ja katselemaan pensaita ja puitakin. Joskus pitää kyllä varata aikaa siihenkin. Puutarhassani kasvaa eräs kukka, jonka olen syksyllä laittanut maahan, eikä minulla ole harmainta aavistustakaan, että mikä mahtaisi olla ja näytin kuvaa myös Vakka-Taimessa, mutta eipä tiedetty sielläkään. Täydellinen mysteerikasvi, koska sellaisen kukan siemeniä minulla ei pitäisi mielestäni olla.

Tänään siirsin köynnöskaaren toiseen paikkaan ja sopii kyllä mielestäni paljon paremmin tuohon penkkien väliin kuin entiseen paikkaansa. Aika paikalleen laittaminen siinä kyllä oli, kun yksin sen homman tein. Täysin tyytyväinen en lopputulokseen ole vieläkään.

Vihdoinkin sataa vettä. Maa on kyllä vieläkin ihan rutikuivaa. Harmi toisaalta sinänsä, että viimeinen kesälomaviikko taitaa sujua sateisissa merkeissä alustavien ennusteiden mukaan.

Mysteerikasvi

Maanpeiteruusu The Fairy

Päivänkakkara

Päivänhattu



torstai 1. elokuuta 2013

Varjopenkin muutto valmis

Sain varjopenkin muuton valmiiksi. Löysin varjoliljankin, jonka luulin menettäneeni ja molemmat kellohyasintitkin olivat elossa. Aika lailla sain lapiota heilutella ja monta reissua kärrätä kottikärryillä kukkia uuteen kotiinsa. Nyt ainakin pääsevät paremmat esille ja iloinen yllätys oli sekin, että jouluruusuja oli enemmän kuin luulinkaan. Jobinpostiakin tuli, sillä unohdin kokonaan penkkiin laittamani kirjavalehtisen kermesmarjan pikkutaimet ja voi olla, että menivät sen siliän tien elleivät sitten muuttaneet jonkun toisen kasvin mukana.

Parina päivänä saatiin vihdoin ja viimein vesisadettakin. Toivottavasti kosteus hieman virkisti luontoa ja puutarhaa. Tänäänkin taivaalle kerääntyi synkän mustia pilviä ja kuulin ukkosen jyrinää, mutta nuo pilvet karkasivat pois ja nyt on taas kirkkaan sininen taivas.

Sinipallo-ohdake

Peittoruusu The Fairy

Punalatva on perhosmagneetti

Verbena hastata

Kurjenpolvi geranium Sweet Heidy

Punahattu
 

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Varjokasvit muuttavat

Varjokasvien muutto alkoi eilen, kun kuunliljat lähtivät uuteen osoitteeseen. Monet upeat kukat, kun ovat jääneet alppiruusujen varjoon ja hädin tuskin ovat näkyneet niiden seasta. Nyt ne pääsevät paraatipaikalle uuteen penkkiin. Muutto tapahtuu vähitellen eli sitä mukaa kuin lasten hoidolta, töiltä ja muilta harrastuksilta ehdin. Kuntosalillekin, kun täytyy päästä rautoja kolistelemaan.

Taas on suunnitteilla taimivaihtoon meno parin viikon päästä. Ensimmäinen tapahtuma, jossa olin osoittautui niin antoisaksi, että on pakko päästä toistekin. On mukavaa nähdä muidenkin puutarhoja ja poimia hyviä ideoita. Oma puutarha vaatii vielä paljon töitä ennen kuin on sellainen kuin haluaisin. Mahtaako tuo projekti tulla valmiiksi koskaan?


Kuunliljan kukka

Hurmaava puulilja


Tulikukka ja rantakukka



torstai 25. heinäkuuta 2013

Töyhtövana hurmaa

Tänään puutarhassa kulkiessani ihastuin kukintaansa aloittelevaan töyhtövanaan. Myös värimintusta pidän kovasti, sillä se vetää hyvin puoleensa pikku pörriäisiä. Harmi vain, että kukinta on tuntunut tänä vuonna taantuvan kasveissa nopeammin kuin aikaisemmin. Juhannusruusu ei kukkinut lainkaan, eivätkä kirsikka-, luumu- ja omenapuut tänä vuonna anna satoa.

Eilen posti toi mukanaan paketin, jossa oli ängelmän taimia. Menin laittamaan ne maahan, mikä tosin saattaa kostautua, sillä illalla näyttivät melkoisen nuutuneilta auringonpaisteen porotettua lämpimästi koko päivän. Tänään sain taas mukavan paketin, mutta pitää odottaa ainakin iltaan asti ennen kuin laitan ne multaan. Päivä sentään on pilvisempi kuin eilen.

Echinacea Hot Summer


Echinacea Hot Summer


Eucomis bicolor

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Kukkien lumovoimaa










Ostoksia alennusmyynnistä

Viime viikon lauantaina oli pakko lähteä Turkuun Kauppilaan ostoksille, kun sain vinkin, että siellä on paljon perennoita 1-2 euron hintaan. Mitä aarteita siellä olikaan. Mukaan tarttui koristeheiniä, puutarhakaktuksia (opuntioita), toukokämmekkä, pari presidentinvuokkoa, pari akantti Morning Candlea, lapinvuokko, tummapärskäjuuri, iiso Summer Fiesta, pari erilaista keijunkukkaa, haltiankukka sekä kurjenpolvi geranium Sweet Heidy. Hintaa ei tällä satsilla ollut kuin 36 euroa. Mieheni oli kauhulla katsellut vieressä, että mitenköhän paljon satsi tulee maksamaan. Opuntioiden piikkejä sain tosin nyhtää käsistä monta kertaa, kun en onnistunut niitä hyllyköstä ottamaan niin, etteivät kädet olisi osuneet niihin.

Samalla reisulla kävin myös Turun kasvitieteellisessä puutarhassa pikaisesti ja onneksi nuorempi poika nukkui sen aikaa, koska kiukuttelua oli jo sille päivälle riittänyt. Vanhempi poika menikin isän kanssa Turun Linnaan katselemaan ritarimiekkoja. Kasvitieteellinen puutarha oli mielestäni jotenkin lumovoimainen paikka, vaikka kaikkia ihanuuksia en päässytkään lastenrattaiden kanssa katsomaan.

Istutushommia olikin sitten kotona tiedossa ihan riittämiin. Harmi vaan, ettei sitä maan virkistävää vesisadetta vain näy eikä kuulu. Kyllähän parina päivänä satoi, mutta maa on silti rutikuivaa.

Punalatva alkaa pikkuhiljaa kukkimaan ja yksi konnanliljoistakin puhkesi kukkaan. Pari karstaohdaketta jouduin poistamaan penkistä, koska kaatuivat. Sinänsä sääli, koska tuntuvat vetävän mehiläisiä puoleensa.




 

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Unikoiden aikaa

Tällä hetkellä yksivuotiset unikot kukkivat puutarhassa runsaasti. Niissä on kyllä kauniita värejä. Myös kärhö on avannut nuppunsa.

Etupihan kukkapenkistä jouduin siirtämään muutaman kasvin pois, koska eivät selvästikään viihtyneet. Näyttävätkin piristyneen ihan silmissä. Tuossa etupihan kukkapenkissä on muurahaispesä ja siinä ei ainakaan mikään tunnu kasvavan. Myrkyttämistäkin sirotteella olen ajatellut, mutta toistaiseksi on jäänyt harkinnan asteelle.



Malva sylvestris zebrina

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Puutarhassa kukkii

Sormustinkukkia


Sormustinkukka

Koristekastikka calamagrostis acutiflora Overdam

Tähtiputki