sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Varjokasvit muuttavat

Varjokasvien muutto alkoi eilen, kun kuunliljat lähtivät uuteen osoitteeseen. Monet upeat kukat, kun ovat jääneet alppiruusujen varjoon ja hädin tuskin ovat näkyneet niiden seasta. Nyt ne pääsevät paraatipaikalle uuteen penkkiin. Muutto tapahtuu vähitellen eli sitä mukaa kuin lasten hoidolta, töiltä ja muilta harrastuksilta ehdin. Kuntosalillekin, kun täytyy päästä rautoja kolistelemaan.

Taas on suunnitteilla taimivaihtoon meno parin viikon päästä. Ensimmäinen tapahtuma, jossa olin osoittautui niin antoisaksi, että on pakko päästä toistekin. On mukavaa nähdä muidenkin puutarhoja ja poimia hyviä ideoita. Oma puutarha vaatii vielä paljon töitä ennen kuin on sellainen kuin haluaisin. Mahtaako tuo projekti tulla valmiiksi koskaan?


Kuunliljan kukka

Hurmaava puulilja


Tulikukka ja rantakukka



torstai 25. heinäkuuta 2013

Töyhtövana hurmaa

Tänään puutarhassa kulkiessani ihastuin kukintaansa aloittelevaan töyhtövanaan. Myös värimintusta pidän kovasti, sillä se vetää hyvin puoleensa pikku pörriäisiä. Harmi vain, että kukinta on tuntunut tänä vuonna taantuvan kasveissa nopeammin kuin aikaisemmin. Juhannusruusu ei kukkinut lainkaan, eivätkä kirsikka-, luumu- ja omenapuut tänä vuonna anna satoa.

Eilen posti toi mukanaan paketin, jossa oli ängelmän taimia. Menin laittamaan ne maahan, mikä tosin saattaa kostautua, sillä illalla näyttivät melkoisen nuutuneilta auringonpaisteen porotettua lämpimästi koko päivän. Tänään sain taas mukavan paketin, mutta pitää odottaa ainakin iltaan asti ennen kuin laitan ne multaan. Päivä sentään on pilvisempi kuin eilen.

Echinacea Hot Summer


Echinacea Hot Summer


Eucomis bicolor

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Kukkien lumovoimaa










Ostoksia alennusmyynnistä

Viime viikon lauantaina oli pakko lähteä Turkuun Kauppilaan ostoksille, kun sain vinkin, että siellä on paljon perennoita 1-2 euron hintaan. Mitä aarteita siellä olikaan. Mukaan tarttui koristeheiniä, puutarhakaktuksia (opuntioita), toukokämmekkä, pari presidentinvuokkoa, pari akantti Morning Candlea, lapinvuokko, tummapärskäjuuri, iiso Summer Fiesta, pari erilaista keijunkukkaa, haltiankukka sekä kurjenpolvi geranium Sweet Heidy. Hintaa ei tällä satsilla ollut kuin 36 euroa. Mieheni oli kauhulla katsellut vieressä, että mitenköhän paljon satsi tulee maksamaan. Opuntioiden piikkejä sain tosin nyhtää käsistä monta kertaa, kun en onnistunut niitä hyllyköstä ottamaan niin, etteivät kädet olisi osuneet niihin.

Samalla reisulla kävin myös Turun kasvitieteellisessä puutarhassa pikaisesti ja onneksi nuorempi poika nukkui sen aikaa, koska kiukuttelua oli jo sille päivälle riittänyt. Vanhempi poika menikin isän kanssa Turun Linnaan katselemaan ritarimiekkoja. Kasvitieteellinen puutarha oli mielestäni jotenkin lumovoimainen paikka, vaikka kaikkia ihanuuksia en päässytkään lastenrattaiden kanssa katsomaan.

Istutushommia olikin sitten kotona tiedossa ihan riittämiin. Harmi vaan, ettei sitä maan virkistävää vesisadetta vain näy eikä kuulu. Kyllähän parina päivänä satoi, mutta maa on silti rutikuivaa.

Punalatva alkaa pikkuhiljaa kukkimaan ja yksi konnanliljoistakin puhkesi kukkaan. Pari karstaohdaketta jouduin poistamaan penkistä, koska kaatuivat. Sinänsä sääli, koska tuntuvat vetävän mehiläisiä puoleensa.




 

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Unikoiden aikaa

Tällä hetkellä yksivuotiset unikot kukkivat puutarhassa runsaasti. Niissä on kyllä kauniita värejä. Myös kärhö on avannut nuppunsa.

Etupihan kukkapenkistä jouduin siirtämään muutaman kasvin pois, koska eivät selvästikään viihtyneet. Näyttävätkin piristyneen ihan silmissä. Tuossa etupihan kukkapenkissä on muurahaispesä ja siinä ei ainakaan mikään tunnu kasvavan. Myrkyttämistäkin sirotteella olen ajatellut, mutta toistaiseksi on jäänyt harkinnan asteelle.



Malva sylvestris zebrina

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Puutarhassa kukkii

Sormustinkukkia


Sormustinkukka

Koristekastikka calamagrostis acutiflora Overdam

Tähtiputki

Sateen ropinaa kaivataan

Toivottavasti huomenna saapuvat luvatut sateet, sillä maa on rutikuivaa. Eihän tuo letkulla kastelu kuitenkaan oikein kunnon vesisadetta korvaa. Joidenkin kukkien kukintakin tuntuu hieman kärsivän.

Maurinkiiltomalva, malva sylvestris zebrina ja perinteinen vaaleanpunainen malva kukkivat parhaillaan. Karstaohdaketta katsellessani mietin, että pidänkö siitä vai en. 

Tänään siirsin pari kasvia toiseen penkkiin. Eivät vain tuntuneet oikein viihtyvän nykyisessä olinpaikassaan. Sama operaatio on edessä myös kirjavalehtisellä viiniköynnöksellä. 

Perunkoiso variegated



Karstaohdake

Maurinkiiltomalva
 

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Kukkia kukkia

Kukkia kukkia


Sormustinkukka sateen jälkeen

Tarhajuoru


Harmaakäenkukka

Unikoita

Unikko papaver somniferum Rye Beaner

Kellokukkien aikaa

Kellokukkien aikaa

Kellokukista suurin osa kukkii parhaillaan. Maariankello on yksi suosikeistani ja varsinkin kerrottukukkainen vaaleanpunainen lumoaa. Täpläkello, maitokello, kaukaasiankellokki, pisamakello, valkoinen ukonkello ja kissankello somistavat puutarhaa.

Tänään on ollut varsin tuulinen päivä ja nytkin kirjoittaessani kuulen puiden lehtien kahinan. Yllätyksekseni viima tunkeutui myös luihin ja ytimiin ja vaikka lämpömittarin mukaan ulkona olisi pitänyt tarjeta lyhythihaisessa paidassa, niin jouduin hakemaan sisältä enemmän vaatetta ylle. 

Istutin suurimman osan purkeissa kasvavista taimista penkin uuteen laajennusosaan, joka alkaakin olemaan jo lähes täynnä. Ensi syksynä ei taida kannattaa tehdä siemenkylvöjä runsain mitoin, mutta luulenpa, että taas tulee kylvettyä runsain mitoin, koska kasvun ihmettä on niin mukava seurata. Tunne on silti ihan erilainen, kun itse kasvatettu taimi kasvaa kuin jos ostaa sen valmiiksi kaupasta. 

Kävellessäni olen huomannut, että tien reunoilla kasvaa tänä kesänä runsaasti maariankämmeköitä. Itse asiassa jopa omakotitaloalueella, jossa asun. Nyt sitten pitää vain toivoa, että leviäisivät tänne omaan pihaan saakka.