perjantai 1. toukokuuta 2015

Vappupäivän viettoa

Vappupäivää tuli vietettyä auringon lämpimistä säteistä ja ulkoilmasta nauttien. Aamu alkoi lasten kanssa puistossa aikaa viettämällä ja jatkui kasvimaan kitkemisen loppuun saattamisella sekä puiden runkoja talvella jäniksiltä suojaavat suojukset poistamalla. Kasvimaan laajentamissuunnitelmat heitin mielestäni toistaiseksi, sillä melkoinen urakka tuo kitkeminen oli. Jospa tuo aikainen sotaan lähtö rikkaruohoja vastaan vähän helpottaisi urakkaa kasvukauden pyörähtäessä kunnolla käyntiin, mutta kyllähän noita rikkaruohoja aina iloisesti putkahtelee esille siellä täällä.

Jouluruusun pikkutaimia oli ilmestynyt viime keväänä takapihan penkkiin monia kymmeniä ja niitä siirtelin eilen otollisemmalle kasvupaikalle, jossa pääsevät paremmin oikeuksiinsa, mikäli menestyvät hoivassani niin hyvin, että ehtivät kukintaikään asti. Pitkään ja hartaastihan tuota kukintaa saa odottaa, kun voi vierähtää useampi vuosikin ennen kuin pääsee ihastelemaan noiden kukkien kauneutta. 

Ensin luulin, että nuo jouluruusun taimet ovat omista kukistani peräisin, mutta muutamassa lehtien väri paljasti, ettei niin välttämättä olekaan. Aikaisemmin olen koettanut kasvattaa taimia kaupan siemenistä ja heittänyt itämättömät siemenet tuonne maahan ja ehkä innostuivat siitä, kun viime keväänä tuota penkkiä tuli pöyhittyä siirtäessäni suurimman osan kasveista toiseen paikkaan, missä koko penkkiä voi ihastella keittiön ikkunasta käsin. 

kevätkaihonkukka omplahodes verna

kevättähti

valkovuokko anemone nemorosa f. caereluae

imikkä pulmonaria rubra

valkovuokko anemone nemorosa Bowles Purple

imikkä David Ward

Valkovuokon erikoismuoto, mutta onko se miksi luulen, jää nähtäväksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti