keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Kukkia puutarhassa

Tällä hetkellä pihassa kukkii jo monia kasveja. Narsissitkin ilahduttavat pirteän keltaisella värillään. Muutama vuokkokin on jo avannut nuppunsa ja helmililjan sininen väri sykähdyttää. Pihan perältä löysin keltaisen orvokinkin. Salamatkustajana pihaamme on näköjään matkustanut pikkukäenrieska, mutta eipä tuo minua haittaa. Sinikämmenessäkin näkyy jo elonmerkkejä ja lumikkikin on noussut maasta ylös. Vielä odottelen sen hurmaavan valkoisen kukinnan alkamista.

Pihallemme laitettiin pari linnunpönttöäkin. Ajankohta oli tosin hieman myöhäinen, mutta silti vaikuttaisi, että toinen niistä saisi asukkaat. Toisessa taas on ollut hiljaista kuin huopatossutehtaassa.

Maissinkasvatusprojekti taisi tältä vuodelta kaaatua siihen, että ne ei eivät tainneet tykätä, kun olivat jääneet seinää vasten, joka kuumenee, kun takkaa lämmitetään. Tai sitten olin vain yksinkertaisesti kastellut liikaa. Tomaatintaimet sentään jaksavat vielä hyvin, joskaan eivät kasva ihan tasaisesti eli joukkoon mahtuu hujoppeja ja niitä pikku peukaloisia.

Onnenpensas

Valkovuokko anemone nemorosa ?

Narsissi

Palloesikko primula denticulata

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti